17. kesäkuuta 2014

Viikon blogihaaste - ViikkoOhjelma

OHJEET: Kerro hevosesi viikko-ohjelma tai oman viikkosi ohjelma. Voit kertoa milloin kävit tallilla, mitä teit siellä ja milloin sinulla oli ratsastustunti. Oman hevosesi viikko-ohjelmaa kertoessa voit kertoa vähän yleisiä käytäntöjäsi mm. vapaapäivien, juoksuttamisen, hyppäämisen, kisaamisen ja maastakäsittelyn suhteen. 


Maanantai:  Ponit pääsivät vihreälle noin 9klo aamulla ja illalla sisälle noin 
17klo-18klo. Maanantaina ponit juoksutettiin. Kummatkin ponit saivat juoksennella liinassa ja mahtavasti olivat. Laukkakin nousi nätisti ja pyähdykset onnistuivat hyvin, Palleroa juoksutin 15min ja Hansua 10min.




Vapaapäiviä -  Vapaapäiviä meidän poneilla on normaalisti 1-2 viikossa, säiden ollessa erittäin huonot tai minun ollessa jossain muualla, kuin kotona vapaapäiviä on enemmän. Jatkossa yritän saada poneille jonkinlaista liikutusta minun ollessa yli 4 päivää poissa kotoa, ponithan liikkuvat laitumella aika paljon joten eivät kuitenkaan kuole. Ponien vapaapäivät riippuvat myös paljon viimeisimmän liikutuksen pituudesta/km, liikutustavasta/kärryt/ratsain/taluttaen. Esimerkkinä kun olimme perjantaina uimassa ja sen lisäksi ponit kävelivät ja juoksivat yhteensä 8km. Joskus on viikkoja jolloin vapaapäiviä on enemmän ja joskus vähemmän.

 Tiistai: Tiistaina käytiin tutun kanssa ponilenkillä, Pallero oli talutuksessa ja minä ratsastin Hansulla. Lenkki oli hyvin kevyt, ja ravia otettiin myös pikkusen

Juoksuttaminen - Poneja juoksutetaan noin 1-2 kertaa viikossa ja juoksutukseen kuuluu ainakin käynti, ravi ja pysähdykset. Yleensäkkin myös laukataan, riippuen juoksutuksen ajankohdasta ja  viime kertaisista liikutuksista.

Keskiviikko: Keskiviikkona ajoin Hansun ja Hansu oli ajaessa tosi mukava, tein siitä myös videopostauksen, Palleroa kävelyttelin ja harjoittelin pari temppua.

Torstai: Torstai illalla oli elokuvan tekoa, jolloin poneille tuli myös paljon kävelyä. Ponit olivatkin nätisti, lukuun ottamatta Hansun useita yrityksiä syödä.

Perjantai: Perjantaina oli aamulla elokuvan tekoa ja päivällä lähdettiin uittamaan poneja, ponit uivat ja kävelivät/ravasivat matkan aikana 8km, oon pienistä ylpeä! Olivat loppuun asti hyvin reippaana.


Hyppääminen -  Hansua ja Palleroa hyppyytetään noin 2 kertaa kuukaudessa, joskus enemmän. Kummatkin ponit omaavat ponnua, mutta yksin en rupea niitä hypyyttelemän yksin, koska se ei ylensä onnistu kauhean hyvin. 

Lauantai: Lauantaina hierottiin ja venyteltiin poneja, Palde ja Hande sai myös kunnon harjauksen.

Maastakäsittely - Kun poneja käsitellään maasta, niin harjoittelemme kunnioittamista, pysähdyksiä, peruutusta ja tottelevaisuutta, joskus myös teemme Join-Upin.

Sunnuntai - Vapaa päivä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttia tulemaan. :)